Pikkujoulut ovat mielekästä aikaa

Pikkujoulut ovat se aika vuodesta, kun on lupa rentoutua isolla porukalla nauttimaan hyvästä ruoasta ja juomasta. Tällä onkin työporukan motivaatiota ja yhteishenkeä kasvattava vaikutus. Pikkujouluihin kannattaa siis panostaa, se luultavasti näkyy työyhteisön kasvaneena hyvinvointina. Yhteisöllisyys ja hauskanpito kerran vuodessa on hyvä tapa muistaa työntekijöitä ja tottakai saa työantaja järjestää useamminkin yhteistä tekemistä.

Juhliminen saattaa välillä venyä hieman pitkäksi ja seuraavana aamupäivänä ei välttämättä jaksa herätä aikaisin ja hyvä vaihtoehto onkin kokeilla brunssia. Täyttävä aamupala yhdistettynä lounaaseen on hyvä ratkaisu ja voitte huoletta nukkua pidempään. Kannattaa etukäteen siis selvittää millainen brunssi Helsinki reissulla kannattaa valita.

Tarpeeksi syötävää ja juotavaa 

Tarjoilut kannattaa varata valmiiksi hyvissä ajoin, jotta varmistetaan jokaiselle osallistujalle varmasti tarpeeksi syötävää ja virvokkeita. Budjetissa pysyminen voi olla haastavaa, mutta kannattaa muistaa että työhyvinvoinnin ylläpito kyllä maksaa itsensä takaisin. Tarjoiluja hankkiessa kannattaa laskea osallistujen määrä ja osallistujien määrästä riippuen hankkia 10% – 20% enemmän tarjoiltavaa. Yli jäävät tarjoiltavat voi laittaa myöhemmin kahvihuoneeseen kaikkien saataville. Eivät ne siis hukkaan mene.

Mitä pikkujouluissa kannattaa tehdä?

Pikkujouluihin kuuluu usein hyvää ruokaa ja juomaa joko ravintolassa tai mahdollisesti tilanteen salliessa työpaikan omissa tiloissa. Tilaa kannattaakin olla tarpeeksi, jotta ihmiset  voivat huoletta juhlia ja viettää aikaa toistensa kanssa. Ahtaassa tilassa yhteishenki ja tunnelma ei välttämättä pääse kunnolla oikeuksiinsa.

Jos päätätte lähteä yhdessä ulos vaikka pikkujoulujen jatkoille, kannattaa pohtia paikkaa jo etukäteen, jotta varmasti siellä on tilaa isommalle porukalle, kun päätätte siirtyä sinne. Osa paikoista voi olla ahtaita tai niissä ei ole huomioita isompia ryhmiä, varsinkaan vilkkaina aikoina ja siksi kannattaakin harkita varausta, jotta ravintola, baari tai yökerho osaa varautua teidän tuloonne.